Näyttelyissä käyminen on terveysteko

Kevät on monella tapaa juhlavaa aikaa. On mahtavaa seurata, miten luonto heräilee ja alkaa avautua. Lisäksi kesän lähestyessä, ja Hiiden Opiston kauden lähestyessä loppuaan, monenlaisia näyttelyjä ripustetaan esille. Näyttelyt ovat hienoja kokemuksia niin sen tekijälle kuin niiden kävijällekin, toisten tekemät työt inspiroivat ja herättelevät uusia ajatuksia. Mutta tiesitkö sen, että taide on myös ihan tutkitusti hyödyksi terveydellesi?

Maailman terveysjärjestö WHO.n marraskuussa 2020 julkaisemassa raportissa ”Arts and health”, on tutkittu taiteen vaikutuksia terveyteen pohjautuen yli 200 kirjal­li­suus­kat­saukseen ja yli 3 000 alan tutki­mukseen. Raportin mukaan ter­veys on monisyinen tapahtumaketju, jonka lähtö­koh­tana on holis­tinen eli kokonaisvaltainen ihmisenä oleminen ja eläminen. Hyvä terveys koostuu fyy­sisen, psyyk­kisen ja sosiaa­lisen puolemme koh­taamisesta suh­teessa eri elä­män­ti­lan­teisiin ja elin­ta­poihin.

Tai­teen terveysvaikutuksista ei suinkaan hyödy vain taiteen tekijä, eikä taide käsitteenä tarkoita pelkkää kuvataidetta. Varmaan osa-alueita on kymmeniä, mutta kyseisessä raportissa taide on jaet­tu vii­teen kate­goriaan;

  1. Esit­tävä taide ku­ten mu­siikki ja tans­si
  2. Visuaa­linen taide, de­sign ja kä­sityöt
  3. Kirjal­lisuus, kirjoit­ta­minen ja luke­minen
  4. Käyn­nit kulttuu­ri­ta­pah­tu­missa ja mu­seoissa
  5. Digitaalinen ja elekt­ro­ninen tai­de.

Psyykkinen puoli nauttii mieli­ku­vituksen kutittelusta ja ais­tien aktivoitumisesta

Muistattehan sanonnan ”Lapsi on terve, kun se leikkii? Vireä ja utelias mieli on myös terveen aikuisen merkki, ja juuri tässä auttaa ihana taide. Taidenäyttelyissä vierailu tai taiteen tekeminen tarjoilee esteet­tisiä ja emo­tio­naa­lisia elä­myksiä ja mieli­kuvia. Kun mielikuvitusta ruokkii monipuolisesti aukeaa mahdollisuuksia uusiin, luoviin oival­luksiin. Taide voi toimia myös itsetunnon kehityksen välineenä, sen avulla voi käsitellä tunteita ja valjastaa omia kognitiivisia voimavaroja käyttöön. Taide myös sti­mu­loi meitä älyllisesti.

Fysiologiset ja sosiaaliset hyödyt

Tutkimuksesta käy ilmi että taide rauhoittaa ja aktivoi samalla para­sym­paat­tista her­mostoa. Taiteen parissa stres­si­hor­moni korti­solin ta­so tasa­pai­not­tu­u ja immuu­ni­jär­jes­telmien ja sy­dän- ja veren­kier­toe­li­mistön toimin­ta­kyky puolestaan tehos­tu­u.

Tai­teen sosiaa­liset vaiku­tukset puolestaan nä­kyvät sosiaa­lisen kanssa­käy­misen ja ta­sa-arvon lisään­ty­mi­senä. Kuoroon tai taideryhmään kuuluminen li­sää yhtei­söl­li­syyttä ja vähentää yksinäisyyttä ja vaikuttaa tä­tä kaut­ta myöntei­sesti ter­veyteen, ja jo­pa pi­dentää ikää. Tai­teesta ja ­yhtei­sestä taide­toi­min­nasta hyö­tyvät kai­ken ikäiset ihmiset kaikenlaisissa elämäntilanteissa.

 

Tule sinäkin siis mukaan kevään taidenäyttelyihin! Katso näyttelyt.

Pssst.. Terveydestä ja tasapainoisesta olemisesta puheen ollen: Hyvä elämä -luentosarjan viimeisessä luennossa tiistaina 12.4.2022 käsitellään Unta! Ilmoittaudu mukaan! 

Hiiden Opiston kädentaitojen kevätnäyttely on esillä huhtikuussa

 

Kommentoi artikkelia